keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Lomatreeniä

Maanantaina suuntasimme lasten ja serkkukatraan kera purkamaan ylimääräistä energiaa, koska sää ei suosinut ulkoiluun. Mä sain hetken omaa aikaa ja suuntasin koulun pieneen saliin tekemään selkä-jalkatreeniä omin sovelluksin. Tästä salista taitaa olla jo aiemmin mainintaa eli siellä on perusjuttuja, mutta esimerkiksi jalkalaitteet puuttuvat kokonaan. Kaikki jalkaliikkeet on siis sovellettava perustangon ja painojen avulla. Esimerkiksi pakarat ja takareidet täytyy korvata eri liikkeillä kuin treenissä on mainittu, mutta toisaalta en ole tästä kovin pahoillani, koska INHOAN niitä meidän salilla olevia laitteita niihin liikkeisiin. Mä en jotenkin saa niissä sitä tuntumaa oikein ja siksi usein sielläkin korvaan tuolla kuvassa näkyvällä mäkihyppääjän maastavedolla toisen takareisi/pakaraliikkeen.

Tiistaina kävin salilla punnertamassa olka-rintatreenin ja testaamassa tuoreen FIT-lehden kuntopallojumpan liikkeitä. Ja nyt vinkkinä kaikille, että kipin kapin ostamaan kyseinen lehti, nimittäin olipa hyvä jumppaohje!!! Tein kolmea liikettä, eli paiskausta, kiertäen seinään heittoa ja vatsalihasliikettä heitolla. Meidän liikuntakeskuksesta löytyy alakerrasta yleisurheilutila, jonka käyttö kuuluu myös kuntosalin kausikortiin, josta löytyy isohko korillinen eri kokoisia kuntopalloja. Itse käytin testitreenissä sekä 3 kilon että 2 kilon palloja. Seuraavalla kerralla nostan painoja kilolla : )

Huomenna edessä ois hauis-ojentajatreeni, poikkeuksellisesti näin päin, koska perjantaina aamupäivällä suuntaan hierontaan ja ennen sitä käyn tekemässä viikon toisen jalkatreenin. Edellisellä kerralla hieronnassa käsiteltiin sen verran tiukasti myös käsiä, joten suoraan treenistä en kyllä tohdi sinne mennä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti